Kotiinpaluu oli karu. Mielessä välkkyi Singapore ja jokaikinen asia Intiassa tuntui ärsyttävän. Palasimme viime viikon puolivälin jälkeen ja heti ensimmäisenä päivänä mies sai tietää ylimääräisestä vapaapäivästä (joka tehdään kyllä takaisin kuun lopussa), ja lähdimme viikonlopuksi Mumbaihin. Tunnelmat ovat jo tasaantuneet ja näen taas Intian hyviäkin puolia. Mutta haluan purkaa vielä vähän lomaltapaluun tunnelmia.

Yksittäiset ihmiset toki ovat ystävällisiä, mutta virallisella tasolla tämä maa ei halua ulkomaalaisia tänne. Kaikki on kovin hankalaa, naurettavaa pompottamista ja sääntelemistä. Passintarkastuksessa virkailija ei sanonut minulle mitään, ei edes murahtanut, ja kauan syynättyään ja käänneltyään passini sivuja viskasi passini takaisin niin että se liukui tiskin reunan yli. Niin tosiaan, wellcome back, tätä olikin jo ikävä.

Kuskimme sentään oli ajoissa vastassa, mutta saatuamme pakattua matkalaukut autoon tuli pari poliisia kyselemään jotain papereita kuskiltamme. Me istuimme autossa odottamassa. Kuski haki vähän lisää papereita. Ja lisää selvitystä. Sitten toinen poliiseista tuli automme viereen ja kertoi muutamalla osaamallaan englannin sanalla, että auton paperit kyllä ovat kunnossa mutta kuskillamme ei ole ajokorttia. Vai niin, emme tiedä, koska emme ole koskaan hänen ajokorttiaan kyselleet. Kohauttelimme vain harteita, että companyn auto ja kuski, emme tiedä asiasta. Itse asiassa en tiedä kuskistamme kuin etunimen mutta yli kaksi vuotta hän on meitä kyydittänyt. Ehkä sitten ilman ajokorttia. Hengissä ollaan edelleen. Sitten kuski meni selvittämään asiaa vielä poliisien kanssa ja palasi noin kymmenen minuutin kuluttua ja pääsimme jatkamaan kotimatkaa. Tämän maan poliisilaitos on varsinainen mätäpesäke. En tiedä mikä summa vaihtoi taas omistajaa enkä halua tietääkään. Ja kaikki muut virkamiehet tulevat perässä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun poliisi sattuu jututtamaan kuskiamme. Ehkei ole niin hyvä homma kuskata vaaleaihoisia länsimaalaisia. Vedämme kaikki parasiitit puoleemme kuin magneetti.

Jo ennen lomamatkaa kihisin kiukusta ja syynä oli yllättäen poliisilaitos. Jotta voimme poistua maasta, tai yleensä lähteä matkalle, meidän täytyy käydä ilmoittautumassa oman kaupunkimme poliisilaitoksella. Maasta poistumiseen tarvitsemme paikalliset rekisteröintipaperimme, joiden taakse poliisilaitoksella lyödään leima, että kyseisellä henkilöllä on oikeus poistua maasta siihen paikkaan ja siksi ajaksi, jonne lentolippu on hankittu. Poliisilaitoksella täytyy siis käydä näyttämässä lentolippunsa. Lentokentällä täytyy olla nippu papereita mukana ja niissä lupa, jotta voi lähteä omin rahoin kustannetulle lomamatkalle. Ja koko tämän systeemin ajatteleminenkin saa minut vihaiseksi. Ihme kyyläystä. No, onneksi emme itse joudu käymään poliisilaitoksella tämän asian takia, vaan companyn henkilö hoitaa asian. Ja maksaa jos sitä vaaditaan. En halua tietää, koska tulen vain vihaiseksi.  

Yksittäiset ihmiset toki ovat avoimia ja ystävällisiä, en voi väittää muuta. No, uteliaita myös, yksityisyyttä ei ole samassa mielessä kuin länsimaissa, jossa esim. lääkärinpapereiden tai reseptien sisältö ei kuulu muille asiakkaille. Täällä paperit levitellään avoimesti ja kaikki kynnelle kykenevät katsovat mitä siellä sanotaankaan ja mikä vaiva olikaan kyseessä. Mutta virallinen taho ei tunnu haluavan tänne ulkomaalaisia. Kuulin juuri uudesta säädöksestä, jonka mukaan yrityksissä saa olla alle prosentti ulkomaalaisia työntekijöitä ja jos on yli kaksikymmentä henkeä hankaloituu viisumeiden myöntäminen. En osaa tarkemmin sanoa minkä tasoisesta säädöksestä on kyse ja koskeeko koko Intiaa vai ainoastaan Maharashtran osavaltiota. Ja mikä mahtaa olla ajatus kyseisin säädöksen taustalla? Että ulkomaalaiset tulevat ja valloittavat Intian. Siitä tuskin on pelkoa.

Yritän nyt keskittyä ihan vaan tähän arjen problematiikkaan ja unohtaa virallisen tason taas vähäksi aikaa. Ainakin seuraavaan matkaan asti. Ehkä ne hyvätkin asiat muistuvat mieleen.