Suomessa on siirrytty eilen talviaikaan, joten tällä hetkellä elämme kolme ja puoli tuntia edellä verrattaessa Suomen aikaan.

Heti aamujoogasta paluuni jälkeen Camille soitti ja kysyi lähtisinkö hänen ja hänen ystävänsä ja tämän siskon kanssa ostoksille, vain ihan lyhyesti pariin kolmeen kauppaan. Ilman muuta olin valmis lähtemään. Camille on ranskalainen, samoin kuin hänen ystävänsä ja tämän sisko. En aio kirjoittaa Camillen ystävän nimeä, koska olen vain kuullut sen lausuttuna, eikä minulla ole harmainta aavistusta miten se kirjoitetaan. Ja lausuttuna se kuulostaa hieman oudolta, ei ollenkaan niiltä ranskan kielen oppikirjojeni nimiltä. Olin lähdössä siis nopealle ostosreissulle kolmen ranskattaren kanssa.

Ilman muuta olin halukas saamaan seuraa ja tutustumaan uusiin ihmisiin mutta myös tutustumaan uusiin ostospaikkoihin, jotka saattavat olla erittäin hyvin piilossa kaikennäköisen epämääräisen takana. Jos ei niitä tiedä, niihin ei todellakaan törmää vahingossa tai sattumalta. Koska ensin saatetaan kiertää talo ympäri johonkin epämääräiseen rappukäytävään, jota kävellään monta kerrosta ylöspäin hypellen laastiämpäreiden tai johtokasojen tai muiden vastaavien yli, ilman minkäänlaisia kylttejä, jotka vihjaisivat, että sieltä todellakin löytyy joku ostospaikka. Tai sitten ostospaikka saattaa olla tiskin takana, johon ei osaa pyytää, jollei tiedä, että siellä on sellainen. Kuten kirjakauppa, jossa kävimme viikko tai pari sitten. Kirjakauppa sijaitsi Nashikin vanhassa osassa, jossa on kapeat kadut ja pienet kaupat tai vain tiskit kadulle. Kadulla ei mahdu ajamaan kuin korkeintaan yksi auto kerrallaan, ohittaminen on mahdotonta. Lisäksi ihmisiä on paljon liikkeellä ja liikkuminen on ahdasta. Lapset olivat sillä reissulla mukana, koska eivät olleet vielä päässeet aloittamaan kouluaan. He eivät selvästikään viihtyneet vanhassa osassa kaupunkia, jossa on mahdoton pitää ympärillään sellaista etäisyyttä muihin ihmisiin, johon Suomessa on tottunut. Sen lisäksi tietenkin olimme ihmetyksen ja kiinnostuksen aihe poikkeavan ulkonäkömme takia, niinkuin kaikkialla täällä. Sillä kertaa olimme menossa kirjakauppaan, jonka eräs Agyn ystävä tiesi. Kirjakaupan myyntitiski avautui suoraan kapealle kadulle. Pyytämällä pääsi sisälle kirjakauppaan, täysinäisen myyntitiskin toista päätä nostettiin hetkeksi ylös ja pääsimme pujahtamaan sisälle. Valtavan korkeiden paperipinojen välissä kulki kapea käytävä, jolla ainakaan minä mahani kanssa, en olisi kyennyt ohittamaan ketään. Ainoa vaihtoehto olisi ollut peruuttaa, siinä tapauksessa etten olisi mahtunut edes kääntymään ympäri. Kapea käytävä, tai ehkä polku paperipinojen välissä olisi kuvaavampi nimitys, jatkui pitkälle talon uumeniin. Ympärillä oli korkeita paperipinoja vieri vieressä. Paperipinojen sivuissa roikkui mallit, millaisia papereita tai kortteja mikäkin pino käsitti. Olimme ostamassa kortteja. Pakkaus sisälsi aina 100 kappaletta, joten ihan pieneen tarpeeseen ei sellaista määrää kannata ostaa. Pakkaukseen kuului yleensä avautuva kortti, mahdollisesti kirjoituspaperi kortin väliin taiteltavaksi sekä kirjekuori. Hinnat vaihtelivat kortin mallin mukaan, mutta niiden korttien hinnat, joita tiedustelimme alkoivat noin sadasta rupiasta, eli vajaasta kahdesta eurosta. Sillä hinnalla siis sai sen 100 kappaleen pakkauksen, tarvitsit tai et sellaista määrää. Pieniä tikapuita pitkin pääsi vielä parvelle, jossa paperipinot jatkuivat. En itse käynyt siellä, mutta Mateus oli käynyt tarkistamassa yläkerrankin. Kaupan ulkonäön ei saa antaa pettää.

Mutta tänään olin lähdössä nopeasti pikku ostoksille näiden ranskattarien kanssa. Camillen ystävän sisko oli ollut vierailemassa täällä lokakuun alusta lähtien, ja oli huomenna lähdössä takaisin kotiinsa. Kyseessä olivat siis viimeiset ostokset ennen kotiinpaluuta. Olisi pitänyt ymmärtää, että viimeisiä ostoksia Intiassa ei tehdä ihan nopeasti. Ensin menimme pieneen luonnonkosmetiikkaa ja terveystuotteita myyvään kauppaan nimeltä Himalaya. Minulle oli siitä jo aiemmin mainittu ja kehuttu tuotteiden olevan laadukkaita, tiesin myös missä se sijaitsee, mutten ollut siellä käynyt aiemmin. Kauppa olikin oikein mukava, pienehkö mutta siisti. Tuotteet olivat kaikki Himalaya -merkkisiä. Pienestä koosta huolimatta ranskalaissiskokset saivat kulumaan paljon aikaa valitessaan ostoksiaan. Itse en tarvinnut mitään erityistä, joten ostokseni olivat nopeasti hoidettu. Seuraavaksi suuntasimme Big Bazaariin, joka on hieman kuten tavaratalot tai marketit Suomessa. Valikoimaan kuuluu vähän kaikenlaista, enemmän tai vähemmän sekalaista tavaraa. Jos jotain mielenkiintoista löytyy yhdellä kerralla, se ei tarkoita, että vastaavaa löytyy enää seuraavalla, tai ainakaan sitä väriä tai kokoa. Eikä asialle voi mitään, sitä ehkä tulee valikoimiin joskus myöhemmin, tai mahdollisesti ei. Suomen steriiliyteen tottuneena, on välillä vaikea tottua siihen, että tavara, jota olet ostamassa, saattaa jo valmiiksi näyttää käytetyltä. Vaihtoehtona on ostaa se jo käytetyn näköinen kappale tai olla kokonaan ilman. Silloin on vain pohdittava kuinka kipeästi kyseistä tuotetta tarvitsee.

Huolimatta Big Bazaarin kirjavasta tavaravalikoimasta saimme kulumaan aikaa jo alakerrassa, mikä ei ollut mitään verrattuna siihen kun pääsimme yläkertaan, jossa sijaitsee vaateosastot. Vaatteet, tai ainakin naisten vaatteet, ovat hyvin intialaisia. Eli tarjolla on sareja mutta myös kaikenlaisia tunika-asuja, yleensä melko värikkäillä kuoseilla. Naisten vaatteet ovat kyllä hienoja ja itse asiassa näyttävät kivoilta, paitsi jos kokeilen niitä itselleni. Tunnen lähinnä olevani jonkinlainen yöpuku päällä. Sen tähden en olekaan vielä päässyt ostoasteelle näiden intialaisten vaatteiden kanssa. Sen sijaan nämä ranskattaret olivat hyvin sinuja intialaisten vaatteiden kanssa, ja vaateosastolla kului melkoinen aika sovitellessa ja valitessa. Vaatteet kun eivät ole missään säntillisessä järjestyksessä vaan kaikki rekit ja pinot on pengottava, jos haluaa nähdä koko valikoiman. Pikku kauppareissumme oli kestänyt jo nelisen tuntia kun vihdoin pääsimme ulos Big Bazaarista. Olin jo aivan valmis palaamaan kotiin lepäämään. Onnekseni myöskään Camille ei jaksanut enää enempää ostoksia. Onneksi sen tähden, että olimme Camillen autolla liikkeellä. Camillen ystävä sisarensa kanssa jatkoi vielä korukauppaan, jossa on kivoja ei niin aidoista materiaaleista tehtyjä koruja. Eli kyseessä ei ollut kultasepänliike vaan korukauppa, mikä tarkoittaa samalla myös edullisempaa hintatasoa. Ilman muuta olisin ollut kiinnostunut kyseisestä kaupasta, mutta näinpähän ainakin missä se sijaitsee. Tällä kertaa en vain enää uskaltanut ottaa riskiä kuinka kauan korukaupassa mahdollisesti kuluisi aikaa. Onneksi voin mennä sinne myöhemmin uudestaan, joko Camillen kanssa tai yksin. Heitimme ranskalaissisarukset autolla korukaupalle, heitä kun ei väsymys tuntunut painavan. Siinä oli varsin professionaaleja shoppaajia. Minulla on vielä pitkä matka tuohon kestävyyteen.