Asuntomme oli valmiiksi kalustettu kun muutimme. Huoneisto vain on niin iso, että toinen pää oli jäänyt kokonaan tyhjäksi. Olimme Esan kanssa nähneet ja valinneet asunnon jo syyskuun alussa täällä käydessämme. Meillä oli tietenkin selkeänä mielessämme, miten asunnon huoneet jaetaan. Kun pääsimme muuttamaan tänne lokakuun ensimmäisen viikon lauantaina, oli huonejärjestys erilainen kuin se, mitä olimme suunnitelleet. Huonejako oli tietenkin sivuseikka, olimme vain tyytyväisiä kun pääsimme viikon hotelliasumisen jälkeen omaan kotiin. Huolimatta niistä viidestä tähdestä alkoi hotellissa asuminen tympäisemään vajaassa viikossa.

Suurin ongelma asuntomme huonejaossa oli, että lapsille oli sisustettu yksi yhteinen huone, joka oli meidän makuuhuoneemme vieressä. Tyhjiä huoneita oli, mutta ne sijaitsivat aivan toisessa päässä asuntoa, jonne on aika pitkä matka. Sängyt lapset saivat vielä jaettua, mutta sitten alkoi sota siitä kumpi pöytä on kumman ja kumpi saa mitäkin. Ei auttanut vaikka yritimme vakuutella, että kunhan vain ehdimme, huonekaluja päästään hankkimaan lisää ja huonejärjestystä saadaan vaihdettua.

Huoneiden vaihtaminen ei kuitenkaan onnistunut aivan saman tien, yhtä sun toista oleellista puuttui. Lisäksi sängyt olivat aivan tuhottoman painavat, eikä minusta olisi ollut niitä kantamaan ja nostelemaan, toiseen päähän asuntoa kun on aika mutkainen matka. Ja toiseksi, koska Esan aika on kulunut aika tiiviisti ihan muita töitä tehden. Niinpä huonejako jäi siten kuin se oli tehty ja toinen pää asuntoa tyhjäksi.

Valitettavasti jouduimme kuuntelemaan jokapäiväistä sotaa pidetäänkö fani pyörimässä vai ei ja koska valot voi illalla sammuttaa ja saako ikkuna olla auki vai kiinni ja missä asennossa verhot ovat ja mistä ikkunasta kukakin saa katsoa ulos ja kylpyhuoneeseen haluttiin aina samaan aikaan tai sitten kylpyhuoneesta tarvittiin jotain oleellisen tärkeää juuri sillä hetkellä kun toinen oli sinne lukkiutunut. Ja meillä kun ei ole kylpyhuoneista pulaa. Meillä on yhteensä viisi wc-kylpyhuonetta, jokaisessa makuuhuoneessa omansa. (Ihanaa ylellisyyttä, mitenköhän totumme sitten joskus Suomessa käyttämään yhteistä kylpyhuonetta?)

Tai makuuhuoneita on vain neljä, yksi kylpyhuone on ilman makuuhuonetta. Kaikissa huoneiden ovissa on lisäksi lukot, muita lukkoja ei ole varmaan edes kokeiltu, mutta sen lasten yhteisen huoneen oven lukko oli kovassa käytössä, vuorotellen sinne linnoittautui jompi kumpi kun toinen jäi paukuttamaan oven taakse. Ja koska rakentamisen laatu ei ole täällä ollenkaan sitä tasoa kuin Suomessa, on lasten yhteisen huoneen ovenkarmien ja seinän välinen rappaus varissut maahan sen kaiken oven paukuttamisen ja hakkaamisen seurauksena. Vaikka oven lukitseminen olikin moneen kertaan kielletty, sekä uhkauksin että ilman.

Viime viikolla neljä miestä toi meille muutaman huonekalun Brandtin perheeltä, joka on muuttamassa täältä takaisin Saksaan. Meille tuli muun muassa aika massiivinen iso kaksiosainen kaappi, joka ei ollut purettavissa pienempiin osiin. Eikä se kaappi tietenkään mahtunut edes hissiin vaan se oli kannettava portaita, jotka eivät ole valtavan leveät. Asumme kolmannessa asuinkerroksessa, mutta ennen asuinkerroksia kävellään ensin pari kerrosta ylöspäin, joten oikeasti tämä taitaa olla ehkä viides kerros. Kaappi tuli tänne ylös asti, vaikken olisi sitä uskonutkaan. Kun kaikki Brandtien meille tulevat huonekalut oli saatu kannettua, niin ajattelin, että samallahan voisivat siirtää ne lasten sängyt oikeisiin huoneisiin, paidan selät kun olivat jo hikisen näköiset. Sitäpaitsi alan olla aika uskottava tämän mahani kanssa kun sanon tarvitsevani apua koska en voi kantaa mitään painavaa. Sängyt siirtyivät oikeisiin huoneisiin. Tosin ne täytyi purkaa, koska päädyt eivät mahtuneet oviaukosta. 

Maksoin huonekalujen kuljettamisesta ja siirtämisestä tinkimättä mitä pyydettiin, olin niin tyytyväinen kun sängyt saatiin siirrettyä omiin huoneisiin ja huonekalut paikoilleen. Eikä mitään tarvinnut alkaa itse kokoamaan osista. Koko kuljetus-, kanto- ja siirtopalvelun hinnaksi tuli 800 rupiaa eli noin 13-14 euroa, ja töissä oli sentään neljä miestä.  

Lapset olivat viikkojen taistelujen ja odotuksen jälkeen oikein innoissaan omista huoneistaan. Tosin niin olimme mekin. Ei enää jatkuvaa huutoa vessavuoroista eikä ovien hakkaamista. Ja faniakin saa pyörittää ihan silloin kuin itse haluaa, ainakin jos ei satu olemaan sähkökatko.