Maanantaina viimeinen päivä toukokuuta tulivat muuttomiehet, pakkasivat Suomeen lähtevät tavaramme ja veivät ne mennessään. Tiistai oli hautovan kuuma, niinkuin jo reilut kaksi kuukautta ovat olleet. Iltapäivällä alkoi salamoida ja jyristä. Ja sataa. Ihan kunnollinen sade ja koko illan jatkuva ukonilma. Tavaramme lähtivät aivan viime tipassa. Eivätpä kastuneet ainakaan minun silmieni alla. Nyt voin olla huolehtimatta niistä niin kauan kuin saan kotiini sen laatikkomeren.

Varsinaista monsuunia vielä odottelemme. Eilinen sade upposi kuumaan maahan kuin saunan kiukaalle. Ilma ei raikastunut, kosteus vain lisääntyi. Alla tiistai näkymä parvekkeeltamme.

Tavaroiden pakkaaminen sujui aivan ihmeteltävän jouhevasti. Maanantaihin asti en jaksanut uskoa, että tavarat todella saataisiin matkaan ilman mitään hässäkkää. Etenkin koska muuttofirma tuli Mumbaista, eikä ollut käynyt paikan päällä kertaakaan. Olin hoitanut kaiken vain sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Mies vielä valoi minuun uskoa sanomalla, että jos hyvin sattuu pakkaajat on poimittu jostain tien poskesta samana aamuna. Onneksi näin ei ollut. Pakkaaminen sujui oikein tehokkaasti. Siitä tyypillisestä kämmäämisestä ei ollut tietoakaan.

Kevät on ollut minulle todella raskas. Henkisesti raskas. Minulle selkeästi vaikein aika melkein kolmen Intian vuoden aikana. Kevät kului niin hitaasti. Oli päiviä kun jokainen hengenveto tuntui raskaalta. Ja päivät olivat pitkiä kuin nälkävuosi. Olin jossain vaiheessa niin uupunut, että olisin voinut väittää potevani työuupumusta vaikken edes käy töissä.

Pidän lämpimästä, mutta kevät (siis Intian kesä) oli tänä vuonna tuskaisen kuuma. Paikkakunnallamme ei ole mitään tekemistä. Ei kerrasssaan yhtään mitään. Ei mitään tekemistä eikä yhtään paikkaa minne mennä tai missä 2-vuotias voisi leikkiä. Paras vaihtoehto on mennä juoksemaan pitkin kauppakeskuksen käytäviä ja ajelemaan rullaportailla ylös alas. Mitä elämää sellainen on? Ei täytä ainakaan minun kriteerejäni mielekkäästä tekemisestä. Isompien aika tietenkin kului suurimmaksi osaksi koulussa. Mutta viimeisen puolen vuoden aikana kaupungin elokuvateattereissa on näytetty tasan kolme elokuvaa englannin kielellä. Kaikki muut ovat Bollywoodia, missä sinänsä ei ole mitään vikaa mutta kaipaisimme muutakin.

Tätä eksoottisuutta tulee nyt reilusti yli äyräiden. Kaipaan eurooppalaista kulttuuria. Kaipaan museoita, näyttelyitä, konsertteja, puistoja, leikkipuistoja, tilaa. Olen väsynyt siihen kun kaupasta ei löydy elintarvikkeita ja päivittäisiin tuntikausien sähkökatkoksiin. Olen hyvin valmis lähtemään.