Vietimme vielä yhden Intian loman, viikko Pondicherryssä itä-rannikolla, jossa emme olleet vielä käyneet ollenkaan. Pondicherryyn menimme siksi, koska se oli hyvän ystäväperheemme suosikkipaikka Intiassa ja viiden Intian vuotensa aikana he kävivät siellä jopa viisi kertaa.

Lensimme Mumbaista Chennaihin,josta jatkoimme autolla Pondicherryyn. Matkaa oli vielä 165 km, mikä tarkoittaa noin neljän tunnin matkaa täällä, jollei mitään suurempaa hässäkkää satu matkalle. Auton vuokraaminen kentällä oli oma episodinsa. Valkoihoinen vuokraamassa autoa ja yllättäen hinnaston hintoihin täytyykin lisäillä kaikenlaisia veroja ja muita maksuja. Asia harmittaa kun tietää todelliset hinnat. Päädyimme sitten valtion taksiluukulle, jossa hinnat ovat vakiot, mutta myös autot ei niin uusia.

Matkalaukut mahtuivat peräkonttiin kun luukku sidottiin narulla kiinni. Olin tyytyväinen kun kuski ei ollut ihan nuori. Ajattelin, että ajaisi varmaan sopivan rauhallisesti. Mutta mitä vielä. En ole koko Intian aikanani ollut sellaisessa kyydissä. Tie oli onneksi aika hyväkuntoinen mutta kuski painoi kaasua kuin viimeistä päivää ja ohittelimme oikealta ja vasemmalta ja välillä pientareen kautta. Mittari näytti 110 km/h. Edes omalla paljon uudemmalla ja isommalla autolla emme varmaan koskaan aja niin kovaa. Minä istuin lasten kanssa takapenkillä ja kaikki ilman turvavöitä. Ja koska oli iltapäivä ja siesta-aika, alkoi kuskin silmäluomia painaa. Ajattelin jossain vaiheessa, että emme varmaan pääse ollenkaan perille. Monen säikähdyksen ja useamman huomautuksen päästä kuski kai vähän piristyi ja laski nopeudenkin alle sataseen. Ja minä vahtasin takapenkiltä koko matkan kuskin jokaista silmänräpäystä.

Tällainen hymyilevä jumalankuva oli etulasissa, suojeli ehkä matkaamme.

 

Tämä kuva on otettu Mumbaissa eikä ole siis sama automatka. 

Oikeasti Pondicherryn nimi on nykyään Puducherry. Nimi vaihtui vuonna 2006. Vanha nimi oli kuitenkin vielä vahvasti käytössä. Pondicherry oli pitkään Ranskan omistuksessa ja Ranskan vaikutus oli edelleen hyvin vahva. Pondicherry liittyi osaksi Intiaa vasta 1954, eli seitsemän vuotta Intian itsenäistymisen jälkeen. Pondicherry oli vahvasti sekoitus Intiaa ja Ranskaa.

Sieltä löytyi ranskalaista kahvilakulttuuria,

 

kadunnimiä,

rakennuksia,

ja varoitustauluja.

Lisäksi kaupungissa oli monta kirkkoa

Rantabulevardi täyttyi auringonlaskun aikaan

Ja yhtenä päivänä rantabulevardilla tapasimme tämän suvun, joka oli kovin innoissaan meidän tapaamisestamme ja ensin käteltiin kaikki tervehtiäksemme ja sen jälkeen hyvästelläksemme. Ja sitten he ehdottomasti halusivat asettautua vielä kuvaan. Tuo intialainen yhteisöllisyys on jotain aivan käsittämätöntä. Siellä he olivat kävelyllä tavallisena arkipäivänä koko suvun voimin. Oma teiniosastomme arvatenkaan ei ole niin kovin innoissaan näistä tilanteista.

Majapaikkamme oli meren rannassa sijaitseva aika idyllinen resort, jossa oli iso puutarha ja monta rakennusta.

Puistokäytävän päässä oli portti, josta oli parisen sataa metriä meren rantaan.

Vuoden 2004 tsunami oli tehnyt rannasta hyvin nopeasti syvenevän ja aallot olivat voimakkaat.

Oleskelimmekin sitten resortin altaalla. Ja saimme olla hyvin rauhassa. Minusta on vähän hassua kun ainakin meillä päin on intialaista järjestelmää noudattelevissa kouluissa nyt kesäloma-aika, ja Pondicherryssä oli off-season huhti-, touko- ja kesäkuun ajan. Meitä rauha ei tietenkään haitannut, mutta täytyy myöntää, että oli todella kuumaa ja hikistä. Ulkoilmassa saattoi olla viisi minuuttia ja sen jälkeen oli litimärkä hiestä.

Minä kun olen oikea vilukissa niin minulle Intia on sen puoleen sopinut oikein hyvin. Suomessa kykenen kesäisin uimaan ehkä kerran kymmenessä vuodessa ja uimahalleissakin on aina liian kylmä. Olen luullut, ettei uimavesi voi koskaan olla liian lämmintä, mutta nyt tuli sekin harha todistettua vääräksi. Uimavesi voi olla liian lämpöistä jopa minulle. Tuli siellä siitä huolimatta uitua jonkin verran.

Aamupalat tarjoiltiin lasiverannalla.

Auton ikkunasta kuvasin yhtä kulkuetta, en ollut nähnyt vastaavaa aiemmin. Jäljessä kulki suuri määrä vain naisia kantaen jotain astiaa päänsä päällä,

edellä olivat soittoniekat. Ja virkavaltaakin näkyy olevan mukana. Saattoi kulkueeseen kuulua jotain muutakin. Aivan kuin tietä olisi kulkueen edessä kasteltu, mutta en osaa sanoa kasteltiinko sitä muuten vain, vai kuuluiko osaksi kulkuetta.

Takaisin Chennaihin ajoimme mukavaa tietä. joka meni paikoin aivan meren tuntumassa. Ja meillä oli kunnollinen auto turvavöillä ja virkeä kuski. Rantatien varressa sijaitsee ennen Chennaita Mamallapuramin temppeli, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Temppelipaikka oli aivan ajotiemme varrella, mutta emme jaksaneet siellä pysähtyä. Helle oli aika uuvuttavan kuuma, eräs kaksivuotias oli juuri nukahtanut ja on aikamoisen painava kannettava 40-asteen helteessä suorassa paahteessa. Kävelee toki itse, mutta ei sinne suuntaan mihin ollaan menossa. Loma oli kiva, mutta meillä alkaa olla pienoista Intia-väsymystä liikkeellä. 

Pondicherry oli viehättävä, mutta ei tehnyt kuitenkaan niin suurta vaikutusta, että palaisimme sinne uudestaan ihan heti. Jos jonnekin haluaisin Intiassa mennä uudestaan suuntaisin Goalle.