Udaipurista ei niin virallisesti

Olen erittäin tyytymätön blogin ulkoasun suhteen. Mahdollisuudet muokata blogin ulkoasua ovat heikot minun koodaamiskyvyillä. Haluaisin tietenkin syyttää vuodatusta mieluummin kuin itseäni, mutta koska en ole kokeillut muita blogipohjia en halua langettaa liian rankkoja syytöksi. Ja haluaisin, että sivu on minun itseni muokattavissa. Enkä voi ymmärtää miksi kirjoitukset ovat levinneet yli sivuviivojen. Ärsyttävää. Olen odottanut, että sivu muokkaantuisi takaisin mutta näin ei ole tapahtunut. Lisäksi tekstin kanssa on ongelmia. En saa millään fontteja samanlaisiksi kun välillä kirjoitan tekstin valmiiksi wordiin ja toisinaan kirjoitan tekstin suoraan blogiin kuten nyt. Murr. Seuraava blogi syntyy sitten ihan johonkin muuhun osoitteeseen mutta ei vielä toistaiseksi.

Jos nyt vältyn sähkökatkoilta ja muilta katkoilta yritän saada ulos toisen osan Udaipurista. Yhtenä aamuna vain käyskentelimme pitkin heräilevää kaupunkia. Täällä herätään myöhään. Tai siis kaupat aukeavat myöhään. Kymmenen ja yhdentoista välillä aloitellaan avaamistoimenpiteet. Toki mikään ei ole niin minuutin päälle. Yritin vähän valikoida kuvia mutta silti niitä tuli aika paljon.

Vähän aamuista katunäkymää.

Nämä kuorma-aasit tuovat mieleeni varsinaisen raamatunajan tunnelman.

Yksi mummeli pujotteli jo kukkia lankoihin.

Sitten alkoivat myymälät olla auki ja tavarat nostettuna esille. Kaikenlaista sekalaista. Ja tämä on pelkkää turistitavaraa, ei paikalliset tällaisia osta. Hinnat tietenkin sen mukaan. Mutta aitoa käsityötä kaikki tyynni.

Kenkiä

Koruja

Leimasimia

Nukkeja

Nahka- ja kangaskantisia kirjoja, monesti näissä kirjoissa sivut ovat hienoa käsitehtyä paperia, nyt en edes katsonut kun en ollut ostamassa mitään. Minulle riitti kameran kanssa kulkeminen.

Kasseja

Vaatteita. Kaikki nämä vaatteet, kengät, laukut, korut ovat turistitavaraa. Paikalliset eivät tällaisia käytä. Intialaiset naiset ovat kyllä hyvin persoja koruille mutta eivät he mitään puuhelmiä käytä. Sen pitää olla kultaa ja timantteja ja kiiltää. Itse asiassa Intia taisi olla suurin kullan käyttäjä maailmassa, ainakin ihan kärjessä. Enkä ihmettele. En ole missään muualla nähnyt naisten kantavan sellaista määrää kultaa. Ja ihan arkenakin. Tavat ovat niin erilaisia.

Seinävaatteita. Nämä ovat kyllä upeita. Vähän eri kuin se ankea ryijy, joka jo lapsuudessani roikkui mummulan seinällä. Ja vaikka siitä on jo vuosikymmeniä muistan sen vieläkin puistatuksella. Eipä ole aika kullannut muistoja sen suhteen. Mutta hei, on tämä mielestäni upea, mutta ei minun seinälleni tätäkään.

Ostoksia ei tullut juuri tehtyä. Ensiksikin en tarvitse mitään ja toiseksi tykkään helpommasta kaupankäynnistä. Tinkiminen on aivan uuvuttavaa touhua. Tuotteet ovat toki käsityötä, mutta ei se tarkoita synonyymia laadun kanssa. Ja jos jotain haluan ostaa, olen valmis maksamaan käyvän hinnan, mutta sen pitäisi olla sama ihonväristä tai kansallisuudesta huolimatta.

Minua oli varoiteltu, että Rajasthanissa kaupankäynti on päälle käyvää koska ovat tottuneet turisteihin. Ainakaan Udaipuria en pitänyt ollenkaan pahana. Hyvinkin rauhassa sai olla ja ihmiset uskoivat kohtuullisen helposti. Toisin kuin Agrassa Taj Mahalilla ja viereisessä Fatehpurissa ja Sikrissä. Paikat olivat upeat, mutta se tyrkytyksen määrä oli jotain sietämätöntä. Kääntyipä minne päin tahansa oli joku koko ajan tyrkyttämässä jotain ja roikkui itsepintaisesti hihassa kiinni. Se oli epämielyttävää ja vei suuren osan nautinnosta.

Tällaisia tavaroita, mitä kuvasin ei ole myytävänä omalla paikkakunnalla. No kun ei ole turisteja niin miksi edes yrittää myydä tällaista tavaraa. Ensimmäisenä vuonna olin todella kriisissä mitä ihmettä vien täältä tuliaisina Suomeen mennessä. Harkitsin vakavasti, että minun täytyy poiketa lähimpään Indiskaan heti lentokentältä päästyä. Mietin täytyykö minun viedä mennessäni sitä mielikuvien Intiaa, jota löytää Indiskasta helpommin kuin täältä, vai sitä todellisuutta. En muista mitä lopulta vein mukanani mutta en poikennut Indiskassakaan.

Itse olen tyytyväinen kun voin nähdä ja kokea Intian, mutta ostaa minun ei tarvitse. Yritän säilöä muistiini, kuviini ja blogiini niin paljon kuin ennätän. Se riittää.

Sitten lisäksi hieman puistonpenkillä istuskelua