Emme me tosin Keralassa olleet kuin viikon. Jotain muuta aikaansaamattomuutta on ollut havaittavissa. Ja takkuilevia nettiyhteyksiä. Muuten olemme kyllä ihan kunnossa. Keralan reissu oli oikein kiva. Taas kerran jotain aivan erilaista Intiaa.

Meitä oli yhteensä seitsemän henkeä reissussa Isak mukaan lukien. Lentokentältä hotellille tarvitsimme isomman kokoisen auton ja silti matkalaukut joutuivat katolle.

Vähän pelkäsimme, jos tuon kuskin kietaisuhame vaikka putoaa. Tuo oli miesten suosituin pukeutumistyyli. Liina lanteille ja menoksi. Eikä haitannut vaikka olisi minkälaista kukkakuviota. Monet miehet tykkäsivät myös minihamemallista. Helma kietaistiin vielä vyötärölle, jolloin vaate ylti vain polven yläpuolelle. Makunsa kullakin. Mutta vähän ihmetyttää kun naisten ei sovi käyttää mitään kevyttä vaan kerroksia on kerroksen päällä. Mutta eipä sekään minulle kuulu. Kietokoon jokainen niin monta metriä kangasta ympärilleen kuin huvittaa.

Olimme meren rannalla Kochinissa. Kalastus sekä kalaruoka olivat oleellinen osa paikallista elämänmenoa. Tässä kalastajia menossa tai tulossa, tai muuten vain pyörimässä. 

Ja saalistakin tuli.

Mukana saaliin jaolla.

Ilmeisesti paikallinen nähtävyys Chinese fishing nets. Näitä isoja haaveja oli rannan tuntumassa useampia ja niillä nostettiin kalaa merestä.

Hotellimme oli saaressa, josta liikuimme paikallisella lautalla sekä seuraavaan Fort Kochinin saareen että mantereen puolelle. Toki saaresta pääsi pois siltaa pitkin mutta silta oli saaren toisessa päässä ja matka moninkertaistui ja hankaloitui tietä pitkin kulkiessa.

Tulisiko se lautta sieltä jo?

Ja toki lautalla oli pelastusrenkaatkin, joten ei hätää.