Pujista puheenollen eilen vietimme dusseraa eli durga pujaa. Enempää en siitä osaakaan kertoa. Paitsi että dusserana kaupan kassalla saa kuitin kanssa puun lehden mukaansa.

Companykin heittäytyy anteliaaksi kerran vuodessa ja se on juuri dussera, joka saa aikaan tämän oudon ilmiön. Kerran vuodessa saamme tällaisen lähetyksen companylta.

Ja jälleen kerran tuo laatikko sai jatkaa matkaansa meiltä uuteen osoitteeseen, jossa sitä osataan ehkä enemmän arvostaa. Ne ovat tyypillisiä intialaisia makeita paloja. Jotain makeisen ja leivonnaisen välimaastosta ehkä. Kyllähän niitä pystyy syömään, mutta kun ei yhtään houkuttele ja kun ei ole pakko, niin syömättä jäävät meillä.

Sen lisäksi katselimme lasten kanssa Hannah Montana elokuvaa ja minullekin vihdoin selvisi mysteeri Hannah Montanan ja Miley Cyruksen suhteen. Siis onko Hannah Montana Hannah Montana vai Miley Cyrus vai toisinpäin. Perheen fanittaja ei ole saanut vakuutettua kyseisen musiikin erinomaisuudesta mutta elokuva oli ihan harmittoman hauska.