Automme omistaa autovuokrafirma. Meidän ei tarvitse päästellä ärräpäitä, jos auton kylkeen tulee naarmu tai lommo. Ja niitähän tulee. Myös kuskimme on autonvuokrafirman palkkalistoilla eikä suorassa työsuhteessa meihin. Meille järjestely sopii oikein hyvin. Pääsääntöisesti meillä on sama vakikuski, johon olemme ihan suhteellisen tyytyväisiä. Ehkä siksi koska olemme tottuneet hänen tapoihinsa ja hän meidän. Hän puhuu englantia, ei loistavasti mutta välttävästi. Tulemme siis toimeen.

Toisinaan vakikuskimme on poissa ja meillä on joku tuuraaja, joka monesti ei juuri puhu englantia. Tällä viikolla kävi juuri niin, meillä oli tuuraaja muutamana päivänä. Näistähän ei koskaan tiedä ennakolta mitään. Sen vain huomaa, että kas, meillä onkin eri kuski tänään.

Tämän viikkoinen tuuraaja ei tietenkään puhunut englantia, ymmärsi tosin jotain. Sinänsä se ei haittaa koska tunnen jo kaupungin ja osaan tarvittaessa jopa neuvoa. Pyysin sijaiskuskia ajamaan meidät vanhaan kaupunkiin erään liikenneympyrän luokse. Paikoillahan ei ole kunnon osoitteita siinä mielessä kuin minä ymmärrän. Osoitteet ovat vain jonkun paikan / rakennuksen / tms. lähellä / vastapäätä / takana / vieressä.  Suunnistamme täällä vain maamerkkien mukaan. Kaupungista ei myöskään ole olemassa karttaa, josta voisi katsoa paikkojen sijaintia. Ja vaikka olisikin, kuskit eivät osaisi niitä lukea. Google Earthin karttaa yritimme joskus katsoa mutta kaupunki on sen verran laajalle levinnyt, että sen hahmottaminen ei ollut kovin helppoa, etenkään tietokoneen näytöltä.

Sijaiskuski myönsi tietävänsä paikan, johon halusin ja ajoi minut yhdelle vanhan kaupungin liikenneympyröistä. Siinä vaiheessa tiesin jo, että paikka ei ole oikea mutta menin ulos autosta kuitenkin katselemaan ympärilleni. Ja tein viikon löydön. Tuon mopopajan. Olen ollut monta päivää kovin hyvällä tuulella kun olen yhä uudestaan katsonut sieltä ottamaani kuvaa. 

En ole kiinnostunut mopoista tai ylipäätään mistään moottoriajoneuvoista. Tuo paja oli vain mielestäni niin hieno. Ja niin intialainen.