Yritän saada jotain tolkkua koneillamme piileskelevään kuvakaaokseen. Digikuvaus on ihanaa, mutta kuvia tulee aivan kauhea määrä kun ei tarvitse miettiä teettämiskustannuksia. Kuvatessa ajattelee, että voi sitten tuhota ne kaikki huonot ja pitää vain parhaimmat, mutta kuinka en sitten osaakaan päättää mitkä voi tuhota ja mitkä säilyttää.

Olen yrittänyt saada taas jotain tolkkua kuviin, mutta kun saan pienen osan järjestettyä on sinä aikana tullut jo uusia ainakin saman verran. Onkohan kenelläkään hyvää systeemiä kuviensa kanssa vai onko digikuvaus tarkoitettu vain hyvin järjestelmällisille ihmisille? Järjestelyn yrityksessä jäi muutama oman kaupungin kuva käteen.

Polkupyöräkorjaamo? No, en ainakaan omaa fillariani tuonne veisi.

Temppelin (tms) tapainen.

Torimyyjä pähkinöineen.

Päivän kuulumisia vaihtamassa.

Kaupungissamme on muutamia aika siistejä puistoja. Ne ovat kuin keitaita erämaassa, siistejä ja hoidettuja, niin erilaisia verrattaessa muuhun ympäristöön. Valitettavasti ne ovat auki vain kello 17-21. Puistot ovat aidattuja ja sisään pääsee vasta kun portit aukaistaan. En tiedä minkä takia asia on näin. En ole muistanut kysyä keneltäkään ja kukaan muu sitä ei kai ihmettele. On tietenkin mahdollista, etteivät puistot kestäisi jos niitä käytettäisiin keskellä päivää kun on oikein kuumaa.

Tämä valloittava pieni tyttö oli kerran yhdessä puistossa. Ja juuri kun otin kuvaa hän aukaisi kätensä suureen halaukseen.