Kävimme pidennetyllä viikonloppumatkalla Aurangabadissa ja sen läheisyydessä sijaitsevilla Elloralla ja Ajantalla. Molemmat paikat ovat vuoren rinteisiin kaiverrettuja luolia, joissa on pyhiä paikkoja. Ajanta ja Ellora kuuluvat siihen listaan, joka meiltä aina kysytään olemmeko käyneet siellä ja siellä. Nyt voimme tehdä ainakin yhden ruksin tuohon listaan.

Alla olevasta Intian kartasta paikkakuntamme Nashik löytyy Mumbaista vähän koilliseen. Aurangabad taas löytyy Nashikista hieman länteen. Matkaa meiltä on sinne noin kaksisataa kilometriä ja aikaa sen ajamiseen menee noin 3,5-4 tuntia. Aika urakka siinäkin emmekä kauemmaksi päässeet. Kolmen lapsen kanssa ei todellakaan valloiteta koko Intiaa.

 

Ellora oli ihan hieno paikka ja Ajanta oli tosi hieno. Lisää tietoa niistä löytyy täältä ja täältä  

Tässä osa kivipylvääseen kaiverretuista kuvioista yhdessä Elloralla sijaitsevassa luolassa.

Ajantalla oli niin paljon turisteja etten ole pitkään aikaan nähnyt niin paljon kerrallaan. Oli turisteja mm. Kiinasta, Japanista ja Jenkeistä. Ihmettelen vain miten he olivat osanneet sinne keskelle ei mitään.

Ajantalla luolat olivat hevosenkengän muodossa vuorenrinteisiin kaiverrettu.

Osa pylväästä ja kattomaalauksia.

Monen luolan perällä oli buddhan patsas.

Aurangabadissa kävimme katsomassa Bibi Ka Maqbaran mausoleumia. Mies oli rakennuttanut tuon paikan kopioksi Taj Mahalista, vähän pienempänä vain. Yhden lähteen mukaan se olisi neljäsosa oikean Taj Mahalin koosta. Oli ihan hieno paikka sekin, ja varmasti upea silloin kun on ollut loistossaan. Nyt se oli päässyt vähän rapistumaan. Tuo paikka oli rakennettu 1600-luvun loppupuolella.

Aurangabadissa ihailemassa Bibi Ka Maqbaran mausoleumia.