Polio-rokottojat olivat taas liikkeellä. He kiertävät ovelta ovelle antamassa rokotetta. Polio on edelleen vakava ongelma Intiassa.

Ovemme takana seisoi valkotakkinen nuorehko nainen. Vuoropuhelu meni suurin piirtein näin:

’Onko teillä alle 5-vuotiasta lasta.’

’Kyllä.’

’Oletteko ottaneet polio-rokotetta hänelle?’

’Kyllä olemme, en vain nyt ulkoa muista koska se on annettu.’

’Olen antamassa rokotetta ja kävin ovenne takana jo eilen. Antaisin nyt sen rokotteen.’

’Emme tarvitse rokotetta, koska käymme omalla lastenlääkärillämme. Hän vastaa lapsemme rokotuksista.’

’Niin, mutta minä olen antamassa täällä rokotetta. Onko teillä alle viisivuotiasta?’

’Kyllä on mutta hän nukkuu nyt. Sitä paitsi hoidamme rokotukset omalla lastenlääkärillämme.’

’Käy hakemassa hänet.’

’En, koska hän on päiväunillaan.’

’Kuules tämä on Intia, ei sinun oma maasi.’

’Huolehdimme kyllä rokotuksistamme itse.’

’No, omapahan on lapsesi jos hän sairastuu polioon.’

Kommunikoinnin taito ei ole niitä vahvimpia puolia täällä. Intialaiset kyllä puhuvat, mutta monesti tuntuu, etteivät he kuuntele mitä vastapuoli sanoo, vaan jatkavat sen oman asiansa hokemista. Niinhän minä sanoin –kommenttia ei tarvitse kauan odottaa, jos kahvilassa kuuntelee naapuripöydän keskustelua. Niinhän minä sanoin, ja jatketaan siitä mihin edellinen oma kommentti loppui riippumatta siitä mitä vastapuoli on sanonut.

Päätin, että laitan postauksiin enemmän kuvia, vaikkeivät ne niin liittyisikään aiheeseen. Tekstiä on mukavampi lukea, jos mukana on kuvia, tai sitten voi vain katsoa kuvia. Saatan ostaa itsekin lehtiä vain sillä perusteella, jos niissä on kauniit kuvat. Ei se niin haittaa vaikka teksti olisikin ihan löperöä, jos en sitä kuitenkaan jaksa lukea. Huonojen juttujen lukemiseen ei kannata aikaansa tuhlata.