Kypärä ei kuulu normaalivarustukseen, liikkui täällä millä kulkuneuvolla tahansa. No, moottoripyöräilijöillä saattaa joskus olla kypärät, eli kyllä niitä on saatavilla. Times of India -lehdessä on sunnuntaisin juttusarja, jossa kerrotaan jostain erikoisesta tai epätavallisesta yhdistyksestä tai ryhmästä. Viime sunnuntain lehdessä oli juttu Mumbain polkupyöräilijöistä. Pelkästään se tietenkin, että joku vapaaehtoisesti pyöräilee Mumbaissa on pieni ihmetyksen aihe. Myös kirjoituksessa hämmästeltiin, miten jotkut haluavat huvin vuoksi ja henkensä uhalla pyöräillä liikenteestä ja teiden kunnosta huolimatta. Varsinkin sadekauden jälkeen tiet ovat aivan kauheassa kunnossa ennen kuin kaikki kuopat on ehditty täyttää. Nyt alkaa kyyti olla taas tasaisempaan.

Kirjoituksessa sinällään ei ollut mitään ihmeempää, mutta kirjoituksen johdannossa kerrottiin ryhmän erikoisesta tavasta käyttää kypärää pyöräillessä. Jutun lisäksi oli kuva, joka ei vielä täysin vakuuttanut. Kuvassa on ryhmä pyöräilijöitä, joista etummaisten kypärät roikkuvat ohjaustangoissa ja vähän taaempana kuvassa kypärä on laitettu päähän mutta hihna roikkuu aukinaisena. Pitäisi varmaan lähettää Mumbain pyöräilijät opintomatkalle Suomeen. 

2152334.jpg