Opin taas uusia asioita Intiasta kun varailin junalippuja vieraillemme. Tiivistäen voisi sanoa: Miksi tehdä asiat yksinkertaisesti jos ne voi tehdä monimutkaisestikin. (Pätee täällä kyllä melkein mihin tahansa, byrokratia on mittava asian kuin asian suhteen.)

Mutta, junalippua ei mennä ostamaan automaatilta kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä, siihen on varattava aikaa ja yllättävää, täytettävä dokumentteja. Junamatkalle ei myöskään lähdetä kovin spontaanisti, lippuja ei ole enää saatavilla. Vaikka Mumbai-Nashik väliä ajaessamme autolla näemme toisinaan varmaankin kilometrin mittaisen junan puksuttavan radallaan.

Reilu kaksi viikkoa ennen suunniteltua junamatkaa olin ostamassa lippuja, ja paikkoja ei ollut jäljellä kuin yksi kakkosluokkaan ja kymmenen kolmoseen. Minä tarvitsin neljä paikkaa. Minulle kerrottiin, että ainoa ero kakkosen ja kolmosen välillä on, että kolmosessa matkustetaan vähän tiiviimmin. Päiväsaikaan sillä alimmalla sängyllä istuu kolme ihmistä ja yöaikaan nukutaan kolmessa kerroksessa. Kakkosessa nukuttaisiin vain kahdessa kerroksessa. Koska valinnan varaa ei enää ollut oli valinta helppo, eli neljä paikkaa kolmosluokkaan. Lippujen ostamista varten tarvitaan kuitenkin tiedot matkustajista, heidän ikä ja sukupuoli, junan nimi, junan lähtöasema ja –aika sekä pääteasema. Todellakin junan nimi, junilla on nimet, ei numerot.

Joitakin päiviä tuskailin junalippujen kanssa kunnes lopulta päätin pyytää matkatoimistoa toimittamaan ne minulle. Seuraavat liput menen sitten itse ostamaan. (Tai lähetän autokuskimme hakemaan (ja jonottamaan).) Olen jo kirjautunut asiakkaaksi Indian Rail Ticket Reservationiin. Odotan vain kenelle voin käydä niitä junalippuja ostamassa.  

Ja se junamatka kuulemma oli järisyttävä kokemus. Ei tarvinnut edes itse päättää koska käy nukkumaan koska valot oli sammutettu puoli kymmenen. Enempää en ole siitä matkasta vielä kuullut mutta odotan mielenkiinnolla.