Hääkutsu, josta ilman tulkkausta emme olisi ymmärtäneet mitään. Paljonhan siinä näyttää olevan asiaa, tai ainakin pitkästi kirjoitettu.

Juuri ennen joulua olimme vieraina intialaisissa häissä. Esa oli saanut taas kutsun, jota kuulemma ei voinut tällä kertaa skipata. Tähän mennessä olemme yleensä skipanneet kaikki ei välttämättömät edustustilaisuudet ja muut, jollain tekosyyllä tai ilman. Aina hääkutsuissa ei ole ollut kyse vihkiseremoniasta, vaan siunaus- ja onnittelutilaisuudesta, ja varsinainen vihkiminen on pidetty jo aiemmin jossain muualla. Kerran olimme kyllä menossakin yksiin häihin, kun viime hetkellä kävi ilmi, että tilaisuus onkin jossain satojen kilometrien päässä. Mistäpä olisimme voineet tietää.

Löysimme oikean paikan ja oikeat häätkin hetken aikaa pyörittyämme kutsupaikalla. Ensimmäiseksi perheen miehille sidottiin pitkistä kankaista päähän pinkit päähineet, jollaiset oli kaikilla miehillä. En osaa sanoa miksi sellaiset päähineet mutta mikään vitsi se ei ollut vaikka meitä pikkuisen olisi naurattanutkin. Sen jälkeen meidät ohjattiin istumaan juhlakatokseen. Istuimme siellä perheenä vaikka muuten juhlaväki oli jakautunut. Miehet olivat keskenään ja naiset omina ryhminään. Odotellessamme vihkimisen alkamista pienet pojat kävivät jakamassa riisiä jokaisen kämmenelle. Riisi oli värjätty keltaiseksi.

Kuvat eivät ole mitään loisto-otoksia mutta lisään ne tänne, että saa vähän paremman käsityksen siitä mitä yritän selittää.

  Huivinsidonta käynnissä.

Näin kivat niistä huiveista tuli :)

Siellä sitten odottelimme. Kaikenlaiseen tuijotteluun olemme jo tottuneet, mutta nyt muutama nuori nainen tuli seisomaan riviin suoraan eteemme muutaman metrin päähän ja vain tuijottamaan meitä, jokaista vuoronperään. Aikansa tuijoteltuaan he lähtivät pois tullakseen jonkin ajan päästä uudestaan seisomaan eteemme. Ihmiset ovat uteliaita täällä eivätkä tunne tarvetta peitellä uteliaisuuttaan. Toki saimme taas osaksemme myös niitä vaivihkaisempiakin tuijotuksia. Myöhemmin huomasin, että eteemme seisomaan tulleet uteliaat olivat pitopalvelun henkilökuntaa.

Viimein vihkipari marssi yhdessä edessä olevalle korokkeelle. Häämarssia ei soitettu mutta parin edessä käveli torven soittaja, joka ehkä soitti jotain kappaletta tai sitten puhalteli vain ääniä torvestaan. Minun korviini se kuulosti enemmän jälkimmäiseltä mutta en olekaan niin kovin musikaalinen. Hääpari asettui eteen korokkeelle seisomaan. Siellä oli kuitenkin niin monta ihmistä häärimässä koko seremonian ajan, ettemme saaneet oikein kuvaa mitä siellä tapahtui. Joku messusi kovaääniseen tasaisella tahdilla ja paikallinen orkesteri löi tahtia. Aina välillä messuaminen ja rummuttaminen kiihtyi ja silloin yleensä heitettiin riisiä. Vieraita oli kohtuullisen paljon, joten riisit satoivat edessä olevien niskaan. Messuaminen jatkui jonkun aikaa ja huipentui lopulta kunnon paukkeeseen, torven soittoon ja savupommiin etukorokkeella. Koko tilaisuuden ajan sulhasella oli aurinkolasit silmillään. En tiedä minkä takia. Ehkä se vain oli coolia.

Hääpari kävelemässä kohti etukoroketta (sitä ei ehkä voi sanoa alttariksi).

Vihkiminen käynnissä, tai ainakin kova messuaminen.

Paikallinen orkesteri löi tahtia vieressä nurmikolla.

Viimeisen paukahduksen jälkeen miehet nousivat ja lähtivät reippaasti katoksen sivussa olevien pitkien pöytien ääreen istumaan. Ei kainosteltu tai odoteltu kehoituksia siirtyä pöytiin. Mielenkiintoista oli, että ruokailemassa olivat ensin vain miehet. Pöydissä ei turhia seurusteltu, koska ne oli järjestetty pitkiin jonoihin ja vain toisella puolella oli tuolit. Pöydän toisella puolella kulkivat jatkuvana jonona pitopalvelu ruokakulhojensa kanssa  tarjoilemassa lisää.

Olimme ajatelleet livahtaa pois syömättä mitään mutta emmehän me minnekään päässeet livahtamaan. Meidät ohjattiin pöytään istumaan, siihen miesten kattaukseen. Ensimmäinen annos oli valmiiksi annosteltuina isoilla peltilautasilla. Oikeastaan voisi puhua peltitarjottimista. Pöydässäkin aiheutimme taas ruuhkan. Edessämme oli iso ihmismuuri katsomassa syömistämme ja selvittämässä kuka mitäkin. Eipä siinä auttanut kuin alkaa syömään vaikka mieluummin olisin jättänyt sen väliin. Ennakkoluulot joutaisi kyllä toisinaan romukoppaan. Ruoka oli oikein hyvää, jos vielä olisi saanut rauhassa syödä… Miesten ruokailu alkoi olla lopuillaan ja peltilautaset kerättiin vauhdilla pois, pöytiä vähän siistittiin ja uudet lautaset tilalle. Oli alkamassa naisten ruokavuoro. Meidän osaltamme häät päättyivät siihen. Lisäksi tietenkin ne pakolliset kuvaussessiot.  

Naisten kattaus alkamassa.

Ja olihan hääpari niin kaunis. Sulhanenkin uskalsi viimein näyttäytyä ja oli riisunut mustat aurinkolasit silmiltään.