Yksi parhaita ominaisuuksia Intiassa on joustavuus. Ehkä siihen on ollut pakko sopeutua koska ihmisiä on paljon. Suomalaisella joustamattomuudella ei täällä kyettäisi toimimaan. Joustavuus tulee esille joka asiassa, mutta loistava esimerkki siitä tapahtui tänään Esan uudelle italialaiselle kollegalle. Hän oli ollut ostamassa Niken liikkeessä paitaa ja maksanut kortillaan. Kortinlukija ei ollut jostain syystä toiminut, ja he olivat lähteneet suorittamaan maksua vastapäiseen liikkeeseen, joka sattui olemaan Adidaksen kauppa. Siellä maksaminen kortilla oli onnistunut. Hän siis osti Niken paidan Niken liikkeestä mutta maksoi sen Adidaksen liikkeeseen. Huvittavaa ja samaan aikaan aivan normaalia täällä.

Yleensäkin liikkeillä ei ole vaihtokassaa juuri ollenkaan. Pankkiautomaatilta nostaessa rahaa ovat setelit 500 tai 1000 rupian seteleitä. Monessa paikassa niiden kanssa on pulassa. Kyseessä on vajaa kymmenen tai kaksikymmentä euroa. Vaihtokassaa ei yksinkertaisesti ole. Ja kun sitä ei liikkeen kassasta löydy, etsitään vaihtorahaa ensin omasta tai liikkeen muiden työntekijöiden kukkaroista. Jollei niistäkään löydy, lähdetään vaihtorahaa hakemaan naapuriliikkeistä. En ymmärrä miten he pystyvät selvittämään mikä raha oli kenenkin pussista. Tai ehkä olen vain turhan nipottaja. Ehkä sen ei ole niin tarkkaa.

Joustavuutta löytyy myös silloin kun ei satukaan olemaan tarpeeksi rahaa mukana. Lähikaupallamme, joka oikeastaan muistuttaa enemmän kioskia, olin joku aika sitten ostamassa kaakaojauhetta lasten maitokaakaoon kun olin unohtanut ostaa sitä oikeasta kaupasta. Kaakaojauhe olikin yllättävän kallista, maksoi 124 rupiaa, eikä minulla ollut kuin sata rupiaa mukanani. No ei rahojen riittämättömyys ollut mikään ongelma kuin minulle. Myyjäpoika sanoi, että voin tulla maksamaan lopun myöhemmin. Eikä hän edes kirjannut velaksi jäämääni summaa minnekään ylös. Samoin tapahtuu lääkärissä, jollei satu olemaan riittävää summaa mukana. No problem, maksat myöhemmin. Eikä mitään kirjata mihinkään ylös. Tai jos kirjataan niin jollekin postimerkin kokoiselle paperinpalalle tai sanomalehden kulmaan. Velaksi jäämäni summan voin mennä maksamaan kun itse parhaaksi näen. Päivittäisten ostosteni ja maksujeni kanssa käytän siis pelkästään käteistä rahaa.

Samalla saa kuitenkin olla tarkkana mitä maksaa mistäkin ja siitä että saa esimerkiksi oikean summan takaisin. Jos sitä vaihtorahaa sattuu löytymään.Nämä ominaisuudet ovat mielestäni vähän ristiriidassa keskenään. Suuri luottamus vastapuoleen ja samalla taipumus pieneen höynäyttämiseen. Vai menikö se niin, ettei se ole hölmö joka pyytää vaan se joka maksaa.