Olemme päässeet kokemaan ensimmäistä monsuunivuodenaikaamme. Tosin tähän mennessä epätavallista sellaista. Sadekausi kestää täällä kesäkuun alusta syyskuun loppuun. Sateiden pitäisi alkaa yleensä 6. päivä kesäkuuta. Lähtiessämme lomalle toukokuussa täällä oli kesä ja tullessamme oli monsuuni. Toukokuussa oli vielä aika kuumaa ja kuivaa, tullessamme enää lämmintä ja selvästi kosteampaa. Mutta sateita ei kuulunut.

Aluksi olin lyhytnäköisesti vain tyytyväinen kun ei satanut. Mitä pidempään olisi satamatta sitä lyhyemmäksi sadekausi jäisi. Lopulta sateet alkoivat kesäkuun viimeisenä päivänä ja heinäkuun ensimmäisellä viikolla olikin monta sateista päivää, mutta sen jälkeen sateita on tullut vain satunnaisesti vaikka taivas onkin pilvessä. Tämä on ollut aivan ennätyskuiva sadekausi tällä alueella. Toki jossain päin Intiaa on saatu sateita ihan kunnolla. Sateettomuudesta iloitseminen on muuttunut sateiden odottamiseksi jo muutamia viikkoja sitten kun aloin ymmärtämään, ettei ihan oikeasti ole hyvä asia kun niitä sateita ei kuulu. Ensinnäkin sateettomuus vaikuttaa sähkönjakeluun, sähköä ei välttämättä riitä sitäkään määrää mitä aiemmin. Sähkö on kuitenkin aika kiva juttu monen asian tekemisessä. Toiseksi sateettomuus alkaa vaikuttamaan myös vedenjakeluun. Veden säännöstely on vielä ikävämpää. Toki mielelläni säästän niin sähköä kuin vettäkin mutta haluaisin toteuttaa sen itse omassa toiminnassani. Ja nämä syyt toivoa sateita ovat hyvin itsekeskeisiä.

Laajemmin ajatellen esimerkiksi maanviljelijät ovat hätää kärsimässä kuivuuden takia. Sähkökatkojen takia myös teollisuus on ongelmissa. Esan työpaikalla on oma generaattori, joten he saavat tarvitsemansa sähkön mutta pienet alihankkijat ovat yleisen sähkönjakelun armoilla. Ja jollei ole sähköä niin ei valmistu tuotteitakaan. Samassa veneessä ollaan. Nyt toivomme vain kaikkien muiden kanssa runsaasti sateita.

Puolivuotiaamme vain kasvaa kohisten. Nyt vielä hyöritään ja pyöritään muutaman neliön säteellä, mutta aivan kohta mennään ja kovaa. Ja silloin puolivuotiaan äidillä on entistä vähemmän aikaa istua tietokoneen ääressä. Puolivuotiaan äiti on hyväksynyt tosiasian, ettei valmiita vauvanruokapurkkeja ole saatavilla ja elämä on taas hetken aikaa jatkuvaa ruokatippojen sörssäämistä vaikka hammasrivistöä on jo seitsemän hampaan verran. Emme siis enää saa nauttia niistä ihanista hampaattomista hymyistä.

Ystävällämme Adwaitilla on pieni mangopuutarha ja hänen puutarhansa tuotti tänä vuonna viisi tuhatta kiloa mangoja. Ja mangopuita ei pidetä myyntiä varten. Saimme useamman pussillisen mangoja mukaamme. Ajattelin, että jos on syntynyt Intiassa pitää päästä maistamaan mangoa ja tein Isakille omaa mangososetta tuoreista hedelmistä. Ja kyllähän se maistui, jopa niin hyvin, ettei peruna tai kaurapuuro olleetkaan enää maailman suurinta herkkua. Ei ehkä niin viisasta mutta en voinut vastustaa kiusausta.