Isak 18 päivän ikäisenä.

 

Vauvamme viihtyi niin hyvin mahassa, ettei olisi halunnut syntyä, vaikka kuinka olimme muistuttaneet häntä niistä kaikista lasketuista ajoista. Hän valitsi lopulta ihan oman päivämäärän. Sain odotella rauhassa myös lääkärini puolesta. Hän vain halusi tarkkailla tilannettani niin uutterasti, että aloin väsyä niihin kaikkiin tarkastuksiin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tilanteestani oltiin huolissaan myös Esan työpaikalla. Käsittääkseni sen takia, että olemme koko perhe Esan työnantajan puolesta vakuutettuja. Niinpä synnytystä edeltävällä viikolla yrityksestä käytiin tutustumassa sairaalaani. Mukana olivat yrityksen lääkäri, hr-puolen pomo ja hallinnosta Sachien, joka on muitakin asioitamme järjestellyt. Lisäksi Esa oli mukana. Miehille oli esitelty koko sairaala juurta jaksain. Ja minulle oli varattu sairaalan paras huone, vaikka olin itse lääkärilleni jo aiemmin sanonut, ettei ole väliä mihin huoneeseen minut sijoitetaan.

 

Sairaalan paras huone sunnuntaiaamuna 20.1.2008. Yhdessä käärössä oikeanpuoleisella sängyllä nukkuu puolen vuorokauden ikäinen vauvamme. Seinällä on taulu, joka esittää norsujumala Ganeshia.

 

Sairaalassa on hieman erilaiset käytännöt kuin Suomessa. Joulukuussa lääkärini oli antanut minulle listan tavaroista, jotka pitäisi ottaa mukaan sairaalaan. Listassa oli eriteltynä sekä minun tarvitsemat että vauvan tarvitsemat tavarat. Sairaala ei tarjoa samanlaista ylöspitoa kuin Suomessa. Muun muassa ruokaa ei saa sieltä, vaan jonkun pitäisi käydä tuomassa ruokaa. Intialaisilla on koko suku pyörimässä sairaalalla kun vauva syntyy. Sen tähden sainkin hieman sääliviä katseita kun minulta useaan otteeseen ennen synnytystä kysyttiin kuka tulee kanssani synnytykseen ja sairaalalle, ja vastasin että aviomieheni. Lista mukaan tarvittavista tavaroista oli mielenkiintoinen. Mukaan piti ottaa mm. kaksi kappaletta feeding gown –vaatteita. Yritin sanakirjan kanssa selvittää mikä sellainen feeding gown on, mutta ei selvinnyt. Kunnes eräässä kaupassa ostoksilla ollessani myyjä kysyi tarvitsenko kyseistä vaatetta, ja mielenkiinnosta pyysin häntä näyttämään. Kyseessä oli pitkää yöpaitaa muistuttava vaate, jossa oli edessä ylhäällä napit. No, ihan kätevä varmaan vauvan syöttämisessä, mutta en ollut suunnitellut kulkevani täällä yöpaita päällä jatkuvasti. Listalla oli myös hiusöljy, jota ilman myös ajattelin pärjääväni. Ja lopulta synnyttämään tultuani ja vaihtaessani sairaalan mekkoa päälleni, marathinkielinen hoitajani viittoi minua laittamaan huivia päähäni. Joogaryhmäläisilläni olin nähnyt huivit päässä kun he olivat saaneet vauvansa. En tiedä, minkä takia huivi olisi pitänyt olla päässä. Se on vielä niin huvittavasti mummotyyliin sidottu leuan alta kiinni. Jätin huivin laittamatta kun en pitänyt sitä niin tarpeellisena itseni tai synnytyksen takia.

 

Täällä on muutenkin paljon perinteisiä tapoja käytössä. Perinteeseen kuuluu, että nainen menee synnyttämään äitinsä kotipaikkakunnalle. Myös joogaryhmässämme on monta tyttöä, jotka asuvat ihan jollain toisella paikkakunnalla mutta ovat tulleet tänne joitakin kuukausia ennen synnytystä äitinsä ja sukunsa hoiviin ja lähtevät sitten takaisin parin kolmen kuukauden päästä synnytyksestä.

 

Vallalla on myös muita mielenkiintoisia käsityksiä. Muutama viikko ennen Isakin syntymää olin lauantaina iltapäivällä lasten kanssa ruokakaupassa, jossa törmäsimme Sachieniin, joka on hoitanut paperibyrokratiaamme. Hän oli hieman ihmeissään minut nähdessään ja kysyi, enkö ole kotona lepäämässä. Vastasin voivani oikein hyvin ja levänneeni jo aamupäivällä. Samana iltana jossain tilaisuudessa Esa oli keskustellut Sachienin kanssa, ja tämä oli ihmetellyt kun oli nähnyt minut kaupassa. Viimeisellä kuulla raskaana ollessa ei kuulemma pitäisi enää liikkua kodin ulkopuolella. Esa oli kommentoinut jotain siihen suuntaan, että skandinaavisille naisille taitaa olla turha sanoa, että heidän pitäisi pysyä kotona neljän seinän sisällä. Myös synnytyksen jälkeen tulisi pysytellä 40 päivää kotona vauvan kanssa. Sitäkään sääntöä en ole noudattanut. Olen mm. käynyt kaupassa muutaman päivän ikäisen vauvan kanssa ja vienyt isoja lapsiani luokkatoverin syntymäpäiville kymmenen päivän ikäisen kanssa sekä vienyt Lyydiaa lääkärille kaksiviikkoisen kanssa, mikä mielestäni olisi aivan normaalia Suomessa mutta täällä se on herättänyt runsaasti ihmetystä kun ihmiset ovat tajunneet, että minulla on vauva kantoliinassa.

 

Lauantaina 19.1. hoitelin päivällä vielä tyytyväisenä normaaleja arkirutiineja. Hain lapsia englannin tunnilta, kävimme Airtelilla selvittämässä takkuja kännykkäyhteyksissäni ja ruokakaupassa valitsemassa karkkipäivän karkkeja. Puolenpäivän aikaan menin taas sairaalalle tarkastuskäynnille. Supistuksia oli tasaisesti, muttei mitään pahoja. Ajattelin kyllä että tänään vauvamme taitaa syntyä. Pääsin sairaalalta vielä takaisin kotiin odottelemaan. Lääkärini arveli myös vauvan vihdoin olevan tulossa.

 

Puoli kuuden aikaan lähdimme koko perhe sairaalalle. Se minulle varattu sairaalan paras huone ei ehkä muuten eronnut muista huoneista, mutta oli aika tilava ja käsitti kaksi huonetta. Toisessa huoneessa oli pieni pöytä ja sohvakalusto, olin ajatellut, että lapset voivat odotella siellä. Heillä oli mukanaan lukemista, jokunen peli ja evästä. Kuuden jälkeen olimme sairaalalla, ja sen jälkeen kului muutama tunti, joista en niin muista, kunnes Isak syntyi klo 20.47. Meillä oli siis varsinainen perhesynnytys.

 

Esalle oli töissä sanottu, että hänen tulee heti ilmoittaa myös sinne kun menemme sairaalalle. Sen muutaman tunnin aikana sairaalalla oli ehtinyt käydä jo hallinnon esimies sekä yhtiön lääkäri vaimonsa kanssa.  Miehiä en nähnyt sinä aikana mutta lääkärin vaimo, jota en ollut aiemmin edes tavannut, kävi luonani silittelemässä minua kesken supistusten. En ymmärtänyt ollenkaan kuka hän oli, vaikka ehkä hän esitteli itsensä. Ihmettelin vain minkä sosiaalityöntekijän ne olivat luokseni lähettäneet kun minä kaipasin anestesialääkäriä.

 

Täällä on paljon pieniä yksityisiä sairaaloita. Isak syntyi Dr. Ganorkar Hospitalissa. Dr. Ganorkar itse asuu sairaalan vieressä sijaitsevassa talossa. Hyvä niin, koska hän hoitaa kaikki synnytykset. Lisäksi hänellä on apunaan dr. Shilba sekä anestesialääkäri. Lastenlääkärimme dr. Naik työskentelee omassa sairaalassaan, mutta tulee erikseen kutsuttuna synnytyssairaalalle. Olen tyytyväinen, että Isak päätti syntyä ihan normaaliin aikaan, ettemme joutuneet herättämään lääkäriämme keskellä yötä. Ja erityisen tyytyväinen olen ajankohtaan sen tähden, että Esa joutui seuraavana päivänä lähtemään muutaman päivän työmatkalle ja etenkin isompien lasten oleminen olisi ollut hankala järjestää, jos olisimme joutuneet olemaan samaan aikaan poissa kotoa. Meillä on näin viisas ja ymmärtäväinen poika jo ennen syntymäänsä.  

 

Kaikille synnytystä Intiassa kauhistelleille voin todeta, ettei se ole sen kummempaa kuin synnytys Suomessa. Suomessa kyllä kaikki toimii moitteettomasti ja laitteet ovat uusia, mutta useimmiten vastassa on uusi ihminen, jonka kanssa asiat täytyy selvitttää alusta lähtien. Täällä painopiste keskittyi enemmän lääkärin ja potilaan suhteeseen. Vaikka ulkokuori ei niin modernilta vaikuttanutkaan, luotin lääkärini ammattitaitoon. Joka kerta sairaalalle mennessäni kohtasin samat ihmiset, eikä tietojani tarvinnut luntata kansiostani. Huolimatta pienistä mielenkiintoisista kuriositeeteista synnytys on synnytys, niin Suomessa kuin täällä, hieno kokemus ja palkintona ihana pieni aarre.