Kun nyt vihdoin olen saanut niitä kuvia koneelle asti niin tässä vielä muutamia kuvia kaupungista.

1192843.jpg

Tässä on asuintalomme. Seison lasten kanssa parvekkeellamme, joka on talon toiseksi ylimmässä kerroksessa. Myös vasemmalla oleva pienempi parveke on meidän, sekä isosta parvekkeesta oikealle päin seuraava pieni parveke, joka on seuraavan rappukäytävän puolella. Lapset asuttavat sitä päätä asunnostamme.

Talomme kahdessa ensimmäisessä kerroksessa on HouseFull-niminen kauppa. Kaupassa myydään huonekaluja, kodin elektroniikkaa, astioita yms. Talon asuntojen rappukäytäviin kuljetaan talon takaa, missä sijaitsee myös parkkipaikat. Kuvan vasemmassa reunassa on sisäänajo pihallemme. Talo on ympäröity kivimuurilla. Talon toisessa toisessa päässä on pihalta ulosajo. Molemmat rautaportit pidetään öisin kiinni. Lisäksi molemmissa päissä taloa päivystää useampi porttivahti. Ainoa hankaluus porttivahtien kanssa on, etteivät he juurikaan puhu englantia. Yritämme silti tulla toimeen parhaan kykymme mukaan. Porttivahdit katsovat hieman perään keitä rakennukseen on tulossa. Varsinkin alussa, jos joku tuntematon oli tulossa meille, oli porttivahti aina mukana tarkistamssa, että tulija oli oikealla asialla. Olemme siis hyvässä turvassa. 

 1194442.jpg

1211837.jpg

Ihmisvilinää Nashikin vanhassa kaupungissa.

1194445.jpg

Myytävänä on kuppeja...

1133894.jpg

...mausteita...

1194417.jpg

...riisiä, jauhoja, papuja sekä linssejä.

1194460.jpg

Tämä on puhelinkioski, vain se kioski puuttuu näiden punaisten puhelimien ympäriltä. Niitä löytyy ympäri kaupunkia ja ne ovat ahkerassa käytössä. Samalla kuitenkin suurella osalla ihmisistä on toinen toistaan hienompia kännyköitä. Oma vanha ja käytössä kulunut kännykkäni näyttää aika nuhjuiselta uusien kännyköiden rinnalla. Toisaalta asialla ei ole minulle mitään väliä niin kauan kuin kännykkä toimii isommin temppuilematta. 

1194425.jpg

Vähän väljemmällä kujalla.

1211774.jpg

Kurkistus kadulta sisäpihaan.

1211838.jpg

Janon yllättäessä voi kadun varrelta ostaa lasillisen mosambeista puristettua mehua. Mosambit ovat jotain appelsiinin sukulaisia. Hedelmät kuoritaan ja puristetaan mehuksi odotellessa.

1211841.jpg

Tai voi myös ostaa bambukepeistä puristettua mehua, jota tehdään yllä näkyvällä laitteella. Tosin olemme olleet vielä sen verran epäluuloisia, että olemme kiltisti kantaneet omia vesipullojamme tarvittaessa mukana.

1194391.jpg

Palailemassa autolle kävelyltä vanhassa kaupungissa sunnuntaina 6.1.2008.