Viikko sitten perjantaina 4.1. ovikellomme soi ja oven takana seisova mies esitteli itsensä posteljooniksi. Ei hänellä mitään postia ollut meille, mutta hän ilmoitti, että postissa on meille kolme pakettia, jotka täytyy mennä noutamaan sieltä. En saanut häneltä minkäänlaista lippua tai lappua, jota vastaan paketit voisi noutaa, hän vain poikkesi ilmoittamassa asiasta. Postimmekin kuulemma sijaitsi aivan parin minuutin matkan päässä.

Olin oikein tyytyväinen kun opin tietämään missä oma postimme sijaitsee. Tosin vahingossa en olisi sinne eksynyt, ulkonäkö ei millään lailla paljastanut rakennusta postiksi, jollei minulle olisi kerrottu sen olevan posti. Onneksi ainakin osa postin henkilökunnasta hallitsi englantia. Mitään noutoilmoitusta ei tarvinnut, koska pakettimme oli nostettu valmiiksi pöydälle odottamaan. Allekirjoitin muutaman paperin, ja sen jälkeen minua pyydettiin avaamaan paketit ja tarkastamaan, että ne sisälsivät kaiken mitä pitikin. Kerroin, ettei minulla ole aavistustakaan mitä paketeissa pitäisi olla, joten en voi sellaista tarkastusta tehdä. Paketit näyttivät siltä, kuin olisivat kiertäneet maapallon vähintään viisi kertaa.

1194412.jpg

Paketit toivat mukanaan tuulahduksen Suomen joulua, vaikka hieman jälkikäteen. Ajankohdalla ei kuitenkaan ollut merkitystä, paketit olivat siitä huolimatta erittäin mieluisia. Paketit oli avattu tullissa, mutta luulisin ettei mitään suurempaa ollut jäänyt matkalle, paitsi karkkeja :( Fazerin sininen suklaarasia oli avattu ja paketin pohjalta löytyi enää kaksi suklaata papereissaan. Apteekin salmiakkia oli myös täytynyt maistaa, irrallisia salmiakkeja ajelehti muutamia paketin pohjalla sekä lyttääntynyt rasia. Samoin oli käynyt toiselle Sisu-askille. Onneksi meille oli sentään jäänyt toinen Sisu-aski jaettavaksi hankaliin tilanteisiin ja Suomi-ikävää lohduttamaan. Testaamatta olivat jääneet myös aakkos- ja pantteri-pussit, mistä lapset olivat oikein iloissaan. Kaikki otettiin suurella innolla vastaan. Tosin Mateusta harmitti aluksi kovasti tullimiesten ahneus. Suomalaisena on ehkä vaikea ymmärtää, että viranomaiset voivat aukaista toisille kuuluvia lähetyksiä ja vielä ottaa sieltä jotain.

LÄMPIMÄT KIITOKSET IHANISTA PAKETEISTA!

Oli meillä jouluna joulukuusikin. Valitsimme sen ennen joulua sunnuntaikävelyllämme ja seuraavana päivänä kävin sen autolla hakemassa. Mateus valitsi joulukoristeita, mutta koska latvatähteä ei löytynyt Lyydia askarteli sellaisen kuusemme latvaan.

1194385.jpg

Kuva on jouluaatolta ja muistelisin kellon olleen kuvaa otettaessa viiden ja kuuden välillä. Valaistus on hieman erilainen kuin Suomessa jouluaattona tuohon aikaan.