Olemme viettäneet ensimmäistä diwaliamme. Reilu kuukausi sitten emme olleet ikinä kuulleetkaan koko juhlasta. Täällä se kuitenkin on iso asia, lapsillakin koulun diwali-loma on pisin loma lukuvuoden aikana lukuunottamatta kesälomaa. Lasten diwali-loma kestää kokonaista kolme viikkoa, kuten jo aiemmin mainitsin. Mutta parasta juhlassa oli se, että myös Esalla oli lomaa ruhtinaalliset neljä päivää yhteen putkeen, mitkä tulivatkin todella tarpeeseen. Heräsimme vähän myöhään miettimään mitä mahdollisesti voisimme yhteisellä lomallamme tehdä, kaikki paikat oli jo buukattu täyteen. Vapaata olisi ollut ensi vuoden diwaliksi. Emme sitä jääneet suremaan, koska käsityksemme koko juhlasta olivat hieman epäselvät. Ajattelimme saavamme nuo vapaapäivät kulumaan myös kotona ja seuraten mistä oikeastaan on kyse. Yksi syy miksi olimme niin myöhään liikkeellä lomasuunnitelmiemme kanssa oli se, ettemme tienneet koska se diwali tarkasti ottaen olisi.

Diwali on periaatteessa hindujen juhla, mutta en osaa sanoa juhlivatko sitä pelkästään hindut, ainakin juhliminen on ollut mittavaa. Diwalista puhutaan muun muassa valon juhlana. Se näkyy, sillä joka paikka on koristeltu valoilla, vähän kuten Suomessa jouluvalot, mutta paljon monivärisemmin ja vilkkuvammin. Lisäksi on paljon valolyhtyjä, jotka näyttävät etenkin pimeällä oikein kivoilta. Lyhtyjä on kankaisia, paperisia ja kiiltävästä foliopaperintapaisesta valmistettuja. Diwalilla on nähdäkseni syvempikin tausta kuin vain valon juhla. Tarina jountaa hindujen jumaltarustosta, joka on minulle aivan liian sekava satoine jumalineen, että olisin ymmärtänyt juhlan uskonnollista taustaa. Tyydyin siis helppoon selitykseen valon juhlasta. 

Juhla on sekoitus suomalaista joulun, uudenvuoden ja ehkä hieman vapunkin juhlintaa. Ennen diwalia kaupoissa oli kauhea kuhina, kuin Suomessa joulun alla. Juhlaa varten hankitaan lahjoja ja valmistetaan tiettyjä ruokia ja herkkuja. Varmaan kaikenlaisia lahjoja hankitaan, mutta korut ovat täällä merkittävä osa lahjakulttuuria. Intialaiset naiset käyttävät paljon koruja. Korut ovat 24 karaatin kultaa ja erittäin keltaisia, ei sitä kalpeaa kultaa, johon Suomessa on tottunut. Tosin se suomalainen kalpea kulta sopii paljon paremmin kalpean ihon kanssa. Lisäksi juhlaa varten hankitaan uusia juhlavaatteita, ompelijoille ja räätäleille on pitkät jonot. Juhlavaatteet ovat perinteisiä intialaisia, sareja tai tunika-asuja. Ready made -vaatteitakin myydään jonkun verran, mutta pieniä räätäliliikkeitä ja vaatekangaskauppoja on joka kulmalla, ja pääosin puvut teetetään.

Lahjojen ja ruokien lisäksi diwalin juhlintaan kuuluvat ilotulitteet. Ja täällä ei ole ole kuultukaan sellaisesta turvallisuusterrorisoinnista, jota Suomessa harrastetaan. Päivämäärällä tai kellonajalla ei ole mitään yhteyttä tulitteiden räjäyttelyn kanssa, saati ikärajoilla tai suojalaseilla. Tulitteet ovat paukahdelleet jo pitkään. Ainakin viikon verran jo enemmän ja sitä ennenkin yksittäisinä paukkuina. Huippu oli ehkä perjantaina, mutta myös ennen sitä ja sen jälkeen on ollut lähes jatkuva pauke.  

Perjantai-iltana menimme iltasella kävelemään kotikadullemme ja katselemaan juhlintaan. Ihmiset olivat riehakkaalla tuulella ja huutelivat happy diwalia. Oli oikein mukava tunnelma. Tuli uuden vuoden vietto mieleen, sillä erotuksella, että ilma oli leppoisan lämmin ja t-paidat riittivät mainiosti. Lisäksi ei tarvinnut odotella puoleen yöhön nähdäkseen niitä raketteja, vaan paukuttelu alkoi heti kun pimeni kuuden jälkeen. Tai olihan paukuttelu alkanut jo aiemmin, mutta pimeän tultua oli hyvä lähteä ulos katselemaan.

Kävelimme ja katselimme juhlintaa ja ilotulitusta. Pysähdyimme kadullamme jonkin matkan päässä sijaitsevaan kahvilaan kahville ja menimme ulkona sijaitsevaan pöytään nautiskelemaan juomiamme ja katselemaan mitä ympärillä tapahtui. Naapuriliikkeiden henkilökunta oli räjäyttelemässä ilotulitteita kadunreunassa. Seurasimme sitä kiinnostuneena niin kauan kuin yksi raketti osoittautui suutariksi ja lähti poukkoilemaan eteenpäin koko ajan räjähdellen. Muutaman poukkoilun jälkeen tulite ehti meidän luokse jonkun osan törmätessä Mateuksen tuolin selkänojaan, Esa ehti nostaa käsivartta suojakseen ja tulite osui vain käsivarteen ja myös Lyydia sai osuman aivan silmän ulkonurkkaan. Itse säästyin osumilta, mutta olinkin saanut pöydässä huonoimman paikan selkä kadulle päin, mikä näin jälkeenpäin taisi osoittautua parhaaksi paikaksi. Yleisen hässäkän vallitessa säntäsimme sisälle kahvilaan turvaan tulitteen räjähdellessä ja poukkoillessa edelleen. Palasimme pöytäämme kun vaara oli ohi, mutta kahvilan henkilökunta kävi pyytämässä meidät sisälle istumaan. Lapset säikähtivät aikalailla. Mateus oli ollut hieman katkera kun emme olleet suostuneet ostamaan yhtään rakettia vaikka niitä oli runsaasti myytävänä. Nyt hänkin alkoi ymmärtää, miksi emme suostuneet ostamaan omia tulitteita.

Kotimatka sujui hyvin, mitä nyt lapset olivat hieman säikkyjä ja halusivat pitää kädestä kiinni. Esalla oli punainen jälki käsivarressa ja Lyydialla pieni punainen jälki silmäkulmassa, mutta mitään vakavaa ei käynyt. Ehkä ihan hyvä opetus, miksi ilutulitteiden kanssa pitää olla varovainen. Nyt on sunnuntai-ilta ja kello noin yksitoista. Ulkona paukkuu edelleen tasaiseen tahtiin. Suurin innostus on kuitenkin jo laantumassa, koska muutamaan aamuun emme ole enää heränneet aamuyöstä siihen, kun ilotulitteita aletaan paukutella yön lyhyen hiljaisen hetken jälkeen.    

Kuva on tehty maahan värijauheilla, joita täällä myydään mm. kadulla irtotavarana suoraan isoista pusseista. Koristeet vaikuttavat aika suuritöisiltä, ja valmis työ ei säily kovin kauan vahingoittumattomana.