Olimme toki odottaneet, että byrokratia on täällä mittavaa. Mutta silti sen raskaus yllätti meidät. Epäuskoisina olemme hämmästelleet kuinka sellaista ihan oikeasti voi olla olemassa. Suomessa pääsimme vähällä, ja varmaan täälläkin olemme päässeet vähällä kun niin moni asia on hoidettu Esan työpaikan kautta. Joten oikeasti emme varmaan vieläkään tiedä yhtään mitään byrokratian laajuudesta.

Lasten koulun aloittaminen vaati oman byrokratiansa, joka kuitenkin selvisi lopulta helpommin kuin mitä meille oli uskoteltu. Byrokratiaa varten olimme käyneet otattamassa passikuvia jo Suomessa, mutta ne kuvat eivät kauan riittäneet. Ja esimerkiksi lasten koululle haluttiin molemmista 12 passikuvaa sekä myös vanhempien valokuvat hakemuskaavakkeisiin. Minulle olikin kerrottu, että passikuvia kannattaa heti ottaa kunnolla, koska muuten ne ovat heti lopussa. Aika alussa kävimme siis otattamassa passikuvia itsestämme, 32 kappaletta jokaisesta. Suomessa olisimme maksaneet itsemme kipeiksi tuosta määrästä passikuvia kerrottuna neljällä, mutta täällä yhden henkilön 32 passikuvaa maksoivat 65 rupiaa, eli tällä hetkellä himpun verran yli euron. Ja kuvat oli digitaalisia eikä mitään polaroid pikakuvia. Passikuvasäännötkään eivät olleet yhtä ankarat kuin Suomessa nykyään. Hädin tuskin pystyin katsomaan omaa passikuvaani Suomessa kun siitä tuli mieleen lähinnä vankikarkuri. Onneksi ne kuvat kuluivat nopeasti viisumihakemuksiin sun muihin. Toivon vain, etten törmää niihin enää. Täällä passikuvat sai ottaa värillisinä, kuvaaja käski jopa hymyilemään, ja tietokoneen ruudulla kuvalle tehtiin vielä pieni face lifting, tasoitettiin vähän väriä ja isompia ryppyjä. Lopputulosta kestää jopa itse katsoa. Esa tosin huomautti, että toivottavasti en jää tullissa kiinni jos en näytä samalta kuin kuvassani ;( No, nämä kuvat eivät olleet passia varten vaan kaikkeen muuhun tärkeään, kuten kännykkäliittymän hankintaan. Siihenkin siis tarvitaan valokuva.

Valokuvabyrokratia on pientä, oikeastaan sillä ei ole mitään tekemistä oikean byrokratian kanssa. Oikean byrokratian kanssa pääsimme hieman kosketuksiin jo ensimmäisellä viikolla. Esa sai täytttäväksi sata sivua A4 sia, jokaisesta perheenjäsenestä 25 sivua. Paperit olivat viiden sivun nipuissa. Mielenkiintoista oli se, että jokaiseen paperiin täytettiin samat tiedot. Lisäksi kaikki sata oli kirjoitettava käsin. Ei käynyt, että jokaisesta olisi kirjoittanut sen yhden sivun ja kopioinut loput. Tai kopioinut muuten ja kirjoittanut sen joka sivun loppuun vaaditun nimikirjoituksen käsin. Ei, vaan kaikki oli kirjoitettava käsin. Ja lapsityövoimaa ei voinut tässä tehtävässä käyttää :) Paperit olivat oleskelulupaamme varten. Niissä kysyttiin syntymätietoja, osoitetta Suomessa ja osoitetta täällä, passin tietoja ja viisumin tietoja, koska on tullut maahan ja millä lennolla ja mille paikkakunnalle ja mitä aikoo täällä tehdä ja kaikkea mahdollista. Niiden täyttämisessä vierähti useampi tunti. Ja kun paperit oli palautettu, oli Esalle ilmoitettu, että Intian osoitteemme on väärin niissä kaikissa sadassa paperissa. Osoite oli aivan niin kuin se meille oli ilmoitettu, meidän vikamme ei pitäisi olla jos sen on joku meille virheellisenä antanut. Esa kieltäytyi korjaamasta niitä sataa paperia. En tiedä mitä osoitteelle tapahtui, korjasiko sitä mahdollisesti joku muu vai jätettiinkö se sinälleen.

Noiden kaavakkeiden täyttämisen lisäksi meidän oli vielä tavattava herra police officer, jotta oleskelulupamme saadaan voimaan ja jotta voidaan todeta että olemme oikeasti olemassa. Ennen sitä, Esa ei voinut saada edes pankkitiliä jonne maksaa palkkaa. Aika oleellinen asia siis. Mutta herra police officerin tapaaminen ei niin helposti onnistukaan kuin voisi kuvitella. Hän on ilmeisesti kiireinen mies ja tärkeä herra. ABB:llä on onneksi henkilö hoitamassa tämänkaltaisia asioita, mutta silti asia ei sujunut kovin joustavasti. Tämä ABB:n henkilö Sachien oli yrittänyt jo usean päivän ajan saada tapaamista järjestettyä laihoin tuloksin. Sitten hän oli yhtenä päivänä kymmenestä aamulla ollut odottamassa poliisilaitoksella, jotta saisi herra officerin kiinni ja tapaamisen järjestettyä. Jossain vaiheessa iltapäivällä saimme tiedon, että kuudelta illalla pitäisi tapaamisen järjestyä. Olimme matkalle poliisilaitokselle vähän ennen kuutta kun Sachien soitti ja ilmoitti, että voisimme mennä vielä kotiin odottamaan koska officer ei ollut paikalla tai oli kiinni muualla tms. Menimme kotiin kunnes Sachien soitti uudestaan ja pyysi meidät seitsemän aikaan poliisilaitokselle. Ajoimme poliisilaitokselle odottelemaan. Sachien oli viettänyt poliisilaitoksella koko päivän. Hän vei meidät odotustilaan ja kävi välillä juttelemassa kanssamme ja välillä vahtaamassa herra officeria. Herra officerillakin oli tullut päivä täyteen ja hän oli jossain välissä ehtinyt lähteä kotiin. Audienssi ei siis onnistunut sinäkään päivänä, vaan saimme lähteä kahdeksan aikaan illalla tyhjin toimin kotiin. Tuntui uskomattomalta, mutta eipä siinä auttanut muu kuin tyytyä kohtaloonsa.

Seuraavana päivänä Sachien jatkoi herra officerin metsästystä. Ilmeisesti kuitenkin Sachienin päivystämisestä ja meidän käynnistämme siellä oli ollut jotain hyötyä, koska seuraavan päivän päätteeksi Sachien ilmoitti, että hän oli tavannut herra police officerin ja ettei meidän enää tarvitsekaan mennä siellä käymään vaan hän oli antanut leimat tarvittaviin papereihin. Tuntui kuin olisimme edistyneet enemmänkin. Viranomaiset eivät ole myöskään tulleet vielä tarkastamaan asummeko ilmoittamassamme osoitteessa ja olemmeko niitä henkilöitä, joita olemme ilmoittaneet olevamme.

Tällä hetkellä on oleskeluluvat ja Esalla pankkitili, jolle on maksettu palkkaakin, tosin veroja hän ei ole vielä päässyt maksamaan.